tiistai 31. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluko ???

Nurmikko vihertää ja pensaissa on silmuja - tämäkö on Joulu 2013 ???

Joka tapauksessa Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille Kasvattiemme omistajille perheineen sekä Oikein paljon Onnea Vuodelle 2014 !!!

Tässä kuva jonka otin kun meillä oli hetken lunta...

lauantai 26. lokakuuta 2013

Siruja...

Pennut on nyt sirutettu ja matkaavat viikon kuluttua uusiin koteihinsa - aika on mennyt todella nopeasti!
Taaperot pihalla..

maanantai 21. lokakuuta 2013

Taaperot :)

Pennut on nyt 5viikkoisia riiviöitä - yöt leikitään ja melutaan joten täällä ei välttämättä paljoa nukuta... Yhtenä iltana pidin niitä 3 tuntia ulkona ja ne nukkui koko yön ihan hiljaa no sit mä kävin vähän väliä katsomassa että onko niillä joku hätä kun ne on niin hiljaa...



Kaikki pennut ovat löytäneet oman perheen joten uutta muuttipentusta mielivän kannattaa olla nyt yhteyksissä mikäli haluaa alkaa jonottamaan meidän seuraavaa pentuetta....

Varsinkin viikonloppuisin meillä on aika hulina kun useat perheet käyvät katsomassa pentuja tai muuten vain tutustumassa rotuun - on mukavaa kun vieraita käy :)
Olemme tavanneet aivan mahtavia ihmisiä!!
Taaperot ulkoruokinnassa :)

Unkka on niin ihana ja vahtii pentuja hyvin

torstai 10. lokakuuta 2013

Pennut voivat hyvin ja kasvavat kohisten,
 nyt muristaan ja painitaan varsinkin yöllä :)

 Pari tyttöä etsii vielä sitä omaa perhettään - eli jos olet vailla harrastus/perhekoiraa jolla on super hyväluonteiset vanhemmat niin tule tutustumaan!
Tämä kuva on kotimatkaltamme kun palasimme Muoniosta

Tässä pieni tyttö nukkuu

Ruokailua

Tuleeko sitä murkinaa ???

Ruokaa mulle nyt!

NamNam...

tiistai 1. lokakuuta 2013

Surua....

Tänään päivällä sattui ikävä juttu.. minun käydessä kaupassa oli Unkka nukkunut pienen pentusen päällä joten jäljellä on 8 pentusta ..... Todella surullista :(

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Veikkauksen kuvakisa

Facebookissa on veikkauksen kuvakisa jossa on meidän kuva Larasta ja pojastaan Indystä - siinä näkyy alaskanmalamuutin alkukantaisuus ja huolenpito!!! Käykäähän äänestämässä!!!  https://www.facebook.com/veikkaus/app_522754911134854?app_data={%22id%22:2796,%20%22show_gallery%22:1}

Pennut :)

Pennut kasvavat ja voivat hyvin, silmät on auki ja yritetään jo vähän kävellä :)         On ne IHANIA!!!

Pari tyttöpentua etsii vielä omaa perhettään joten jos kiinnostut hyväluonteisten, terveiden muuttien jälkeläisistä niin ole yhteyksissä ja tule tutustumaan meidän jengiin :)

Pennut aamulla 29.09. 2013 (ikää 2viikkoa)

maanantai 16. syyskuuta 2013

MUUTTIPENTUJA :)

Unkan ja Onnin pennut ovat syntyneet :) Pentuja on yhteensä yhdeksän. Emo ja pennut voivat hyvin <3

perjantai 30. elokuuta 2013

Syksy saapuu.. Lomaa odotellessa sekä pentusia :)

Tänään on aistittavissa että syksy on tulossa - ulkona oli aamulla vain 5 lämpöastetta ja pihassamme on yksi puu upeissa ruskaväreissä :)        

Unkan laskettuaika lähestyy... enää 12 päivää !!!   Jännityksellä odotamme montako pentusta syntyy ja sukupuolijakaumaa myös :)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

ALASKANMALAMUUTTI

Kasvatan Alaskanmalamuutteja suurella rakkaudella rotuun!
Tämän rodun löydettyäni vuonna 1998 se oli menoa kertaheitolla - sydämmeen tuli muutti ja tuskin sieltä koskaan poistuu :)

Rotuna alaskanmalamuutti on minun ykkösrotuni ja tulee aina olemaan !!

Rotuyhdistyksenä kuulun SSKY:hyn - aiemmin kuuluin myös rotua harrastavaan yhdistykseen Almaan mutta viimeaikaisten tapahtumien vuoksi olen eronnut (kuten moni muukin) ko. yhdistyksestä. Joten Alman linkkisivuilta meidän kenneliä ei enää löydy koska ko. yhdistys on rajannut sen linkit ja jalostusuroslistan  koskemaan vain jäseniään ja tällä keinolla meitä ei pakoteta jäseniksi.

Kasvatustyöni jatkuu kuten ennenkin - päätökset ja jalostusvalinnat teen minä (kuten aina ennenkin), samoilla periaatteilla kuin aloittaessani kasvatuksen eli käytän jalostukseen vain terveitä koiria joilla on A tai B-lonkat, 0/0 kyynärpäät ja terveet silmät ja hyvä luonne ja joilta on testattu PN-kantajuus - käytän vain koiria jotka EIVÄT kanna PN-geeniä.

Joten TERVETULOA tutustumaan meidän muutteihin  SALOMAANKENNELIIN joka on toiminut  12.05.1997 alkaen  :)

Olemme kasvattaneet 19 alaskanmalamuuttipentuetta
Tässä vähän Faktaa pentueistamme:

*  kasvateistamme 78% on terveystutkittuja (lonkat+kyynärpäät+silmät)
*  KVK tulos on 9:sällä kasvatillamme (joillakin useita tuloksia)
*  REK tulos on 11:sta kasvatillamme (joillakin useita tuloksia)
*  2 kasvatillamme on C.I.B (Kansainvälinen muotovalio titteli)
*  7 kasvattiamme on FI- valioita
*  1 kasvatillamme on PMV (Pohjoismaiden voittaja titteli) 
*  1 kasvatillamme on Cacib
*  5 kasvatillamme on Serti
*  9 kasvattiamme on saanut ERIn näyttelystä

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Astutettu :)

Muuttinarttumme Unkka on nyt astutettu ja odottelemme Sinnin juoksun valmistumista :)


Otamme muutaman ennakkovarauksen vielä vastaan ....

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pentujako???

Juoksuthan niillä nartuilla on sit päällä - osalla jo kunnollakin... Nyt pitäs päättää astuttaako molemmat suunnitellut nartut NYT vai siirtääkö toisen kevään juoksuun...joten JOS olet kiinnostunut MEIDÄN MUUTTI pennuista TÄNÄ SYKSYNÄ  niin NYT kannattaa olla yhteyksissä  !!!!!




maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesä 2013

Kotisivut on saatu siirrettyä uudelle palvelimelle - nyt vaan tarvitsisi siirtää kaikki "vanhat" sivut samaan osoitteeseen joten puutteita on siellä-täällä hiukan.... Asia on kuitenkin työn alla :)


Näyttäisi siltä että narttujen juoksut alkavat ihan just...  ja täytyisi päättää "uskaltaako" astuttaa kaksi narttua.. Eli onko riittävästi kiinnostusta / varauksia pentueisiin...


Suuri suru on mahtunut kesäkuulle kun ystäväni kuoli yllättäen.. On vaikeaa käsittää ettei hän enää tule käymään kun on 25vuoden ajan nähty joka päivä... Ensi viikonloppuna tulee olemaan raskas päivä hautajaisten merkeissä.... Elämä jatkuu vaikkei olekaan helppoa...

Unkka ja uusi aurinkovarjo

Sinni ja Lotta nukkumassa

Sammarit Stella ja Sani nukkuu

Tarhojen uudet aurinkovarjot

Aurinkovarjoja...ja kukkia

Etualalla Unkka, takana Milla ja oikealla Ipen alaskanhusky Laikku :)





keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kotisivupaniikki.....

Sonera on lopettamassa netin täältä landelta ja niimpä kotisivumme katoavat hetkeksi 21.06.2013 - minuun saa yhteyden puhelimitse ja fasessa :)   Toivottavasti saamme pian kotisivut taas toimimaan :)

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pennut kasvaa...

pentuset kasvaa kovaa vauhtia ja ovatkin jo olleet tarhassa kun sisällä oli niiden mielestä niin kuuma - ainakin ulvonnasta päätellen :) Onnistuin eilen 29.03-13 ottamaan varsin upean kuvan...
Lara ja 5viikkoinen poikapentu :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aika kuluu siivillä!

Hui - en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään....

Pennut voivat hyvin ja perheet ovat päässeet niitä jo ihailemaan :)

Kevättä on ilmassa ja koirammekin ovat ryhtyneet makoilemaan auringossa - tulisipa pian kesä että pääsisi kukkapenkkien kimppuun :)

Kuvasin ikkunan läpi kun Sinni, Lotta, Sani ja Stella makoilivat auringossa :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pennut syntyneet =)

Laran ja Manun pennut syntyvät lauantaina 23.2 ja kaikki ovat reippaita pulleamahaisia muutinalkuja:)
Kaikki pennut ovat varattuja.



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Muuttipentuja.... :)

Laran massu kasvaa kasvamistaan... nyt on ekasta astutuksesta kulunut 57vrk ja viimisestä 51vrk... Joten jännitetään milloin pennut syntyy ja montako tulee =)

tiistai 12. helmikuuta 2013

maanantai 4. helmikuuta 2013

Sairaana edelleen..

Kovan taudin kourissa sillä olo ei oo vieläkään hyvä....

viikonloppuna kumminkin poikettiin muuttikasvattimme Aslanin 10v synttäreillä, poika leikki kovasti saamillaan leluilla ja oli komeessa kunnossa..


tiistai 29. tammikuuta 2013

Sairaana...

Viime viikon keskiviikkona mulla nousi kuume 39 asteetseen ja sitten onkin pääasiassa aika mennyt sängyssä.. Aika rankka tauti sillä tänäänkin oli vielä pikkusen yli 38astetta.. Mut olo alkaa onneksi jo pikkusen normalisoitua...

Jännityksellä odotan Laran massun kasvua sillä lääkäri veikkasi isoa pentuetta =)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pikkumuutteja =)

Laran kans käytiin ultrassa ja heti kun ultralaite laitettiin masulle (josta ei tarvinnu ajaa karvoja) näkyi monta alkiota =) Joten muuttipentusia on tulossa - JEE!!!

Jännittääkö???????

jaa että JÄNNITTÄÄKÖ - no KYLLÄ!!! Tänään on LARAN ultra.......

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Erikoisnäyttelyn tuloksia

Kasvattieni tuloksia:

Salomaan Alma "ALMA"  ROP-VETERAANI

Nämä neljä olivat kaikki käyttöluokassa:
Salomaan Salariyok "MINTO"   ERI/2 SA PU3
Salomaan Udlayok "MANU"   ERI/3 SA PU4
Salomaan Amarok "MANON"   ERI
Salomaan Qimukti "SIKU"   EH
Salomaan Ouzinkie "OSSI" EH


Eli ihan hyvä saldo kasvateillani. Onnea omistajille ja KIITOS!
Kuvia vähän tuolla edellisessä viestissä...

Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttelystä muutama kuva


Onnistuin tääs sähläämään kameran kanssa joten vain muutama kuva onnistui =)


Käyttöluokan urokset, kasvattini Manon (E. Sinni - i. Onni),
 kasvattini  Minto (e.Demi, I.Nuutti )
 kasvattini  Manu (e.Demi, i. Ara)

Minto ja Manu

Manon, Minto ja Manu - kaikki saivat ERIn

Käyttöluokan järjestys ekana Minton poika Nero, toisena Minto ja kolmas Manu

Salomaan Alma ikää 13v 4kk,  Alma ROP-vet  (i. Nuutti - e.Ina)

Minto

Siku käyttöluokan EH  (e. Milla & i.Luca)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Alaskanmalamuuttien erkkari ja ylimääräinen kokous

Tänään kaikkien kommellusten jälkeen pääsin kuin pääsinkin Alman erikoisnäyttelyyn Tampereelle =)

Kasvattini pärjäsivät näyttelyssä hyvin....

Erkkarin jälkeen piti kuluttaa aikaa reilut kolme ja puolituntia...
Kokousen piti alkaa klo 19.00 mutta kuten osasimme odottaa oli TAAS vitkuttelijat liikkeellä kuten niin monessa ALMAn kokouksessa...

Me oltiin kokonnuttu koska eräät tahot halusivat malamuuttien FI-MVA tittelin ehdoiksi suoritettuja REK ja KVK kokeita.

Äänestimme joka asiasta (kuten aina!) ja jopa siitä ehdotettiin äänestystä että äänestetäänkö suljetulla lippuäänestyksellä vai nostetaanko vain käsiä, lopulta pyysin puheenvuoron ja sanoin että jospa kokeiltaisiin äänestää käsiä nostamalla ja katsotaan kuinka rehellistä muuttiväki on ja muutetaan vasta sitten tapaa jollei se onnistu (eli jos joku nostaa käden molemmissa vaihtoehdoissa). Niimpä päädyimme äänestämään nostamalla käsiä.

Mutta varsinainen älynväläys oli se kun muuan henkilö (em. vitkuttelija) ehdotti että kun pitkänmatkalaisia on tulossa ja ovat myöhässä niin voidaanko siirtää kokousta alkavaksi klo 20.00 - no onneksi siihen ei menty eli porukka ei suostunut siihen  - sitten tämä kyseinen henkilö ehdotti että jospa otetaan puhelinyhteys niihin jotka eivät ole vielä paikalla ja he äänestävät siten - no tähän ei onneksi suostuttu sillä muutenhan me kaikki oltaisiin voitu soitella (minä esim. Ipelle)..

No itse äänestyksessä sitten tuli vastaehdotuksia kolme kappaletta (kuinkas muuten) ja sitten äänestimme niitä aina kahta kerrallaan.
Lopulta vastakkain oli tämä että pitää olla REK ja KVK tulos jotta voi valioitua ja toisena vaihtoehtona oli että säännöt säilyvät ennallaan.

Eli varsinainen farssi siis taas kerran!!

Onneksemme "voitimme" tällä erää eli mikään ei muuttunut!

Nythän on siis selvää että ko. porukka tekee uuden ehdotuksen ja silloin on kyllä kaikkien syytä tulla paikalle sillä miksi muuttaa Suomen muotovalio vaatimuksia - hakekoot käyttövälioarvonimeä ennemmin!

Muuten tuo pitkämatkalisten auto oli perillä juuri kun kokous loppui....

Niin ja moottoritiellä oli ojassa yksi auto mennessäni ja kuusi autoa tullessani... Sillä sää oli muuttunut tosi huonoksi, lunta pöllytti niin ettei välillä nähnyt eteen...


Säätiedotukset

Tänään ei pitänyt olla niin kylmä kuin eilen ja nyt on 30 astetta! Eilen oli pahimmillaan vain 29...

perjantai 18. tammikuuta 2013

Hassuja kyselyitä...

Meidän sammariuroksemme Hiski täyttää tasan kuukauden päästä 15vuotta ja tänään saimme ulkomailta postia jossa Hiskiä pyydettiin astutukseen =) Ei taida papparaisen paukut enää riittää :=)

DEMI

Demi on taas alkanut nukkua nojatuolissa :)

Debsu on muuten laihtunut 4kg kun pääsi vähän lihomaan viimeisten pentujensa jälkeen ja painaakin nyt 34kg...
Huh huh, pakkasta 27 astetta... Ipen huskytyttö Mindy (6vkoa) käväisi pikaisesti ulkona sillä eihän pientä voi noin kylmään jättää!

Jännitys alkaa hiipiä minuun (myös aika moneen muuhunkin:=).... ensiviikolla Lara menee ultraan.... !!!!

Viikonloppuna on Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely ja ylimääräinen kokous jossa eräät tahot tahtovat että muuteista tulee valioita vain jos niillä on REK ja KVK - tulos.. Tätä esitystä on varmaan HARKITTU paljon sillä kuinka monella on OIKEASTI mahdollisuuksia ottaa VIERAS KOIRA VALJAKKOONSA juoksemaan rek tulosta - no jos esitys menee läpi niin EHDOTTAJAT saavat varmaan paljon uusia muutti tuttavuuksia kun ottavat muiden koiria OMAAN valjakkoonsa juoksemaan tuloksia! Onnea vaan heille!!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Norovirus vaan ei anna periksi.. Eli sairastupana ollaan edelleen..

Yöllä katselin hetken ulkona raketteja kun ajattelin että raitis ulkoilma tekee hyvää.. Mikä raitis ulkoilma kun jokapaikassa oli savua niin paljon.. Onneksi koiramme eivät tänävuonnakaan pelänneet raketteja =)

Naapurustosta yksi isäntä kävi kyselemässä koiraansa joka oli alkuillasta jo kadonnut (7kk ikäinen musta labbis)...